lauantai 15. joulukuuta 2012

Elämä ei tosiaankaa aina oo reilua...

Oha se kyllä ihanaaki ja ihania asioita tapahtuu ympärillä, mutta myös surullista... usiasti käy mielesä, että miksikä toiset, nii ihimiset ku elläimetki, o hyvä onnisia ja sitte o niitä, jokka saa taistella joka päiväsestä elämästä, syystä tai toisesta...

Ylleensä alan innoissani suunnittelemaan kakkua, koristeita ja aikataulua, nyt tuntu taakka raskaalle... etellisen kerran ku Jannen kansa nähtii, ni höpöttelin sille, että jos tullee hääkakun tarvista, ni tekijä o lähellä... en sillo arvannu ja tietenki hyvä nii, että kakut jokka teen, tullee Jannen muistotillaisuutee... tunsin tämän velikullan pikkupojasta saakka, eipä mahtanu olla vielä kymmentäkkää, ku pojan matkasa meillä alako kulukeen.

Kiusasin aina, että jos kyllästyy tavallissii töihi, ni vois alakaa esittää Elvistä, nii oli ku Elvis nuorena miehenä. Eipä riittäny, että vakavan sairauenki selätti muuan vuosi sitte, näi vaan kävi... itku oli herkäsä koko kakunteko-rosessin aikana, kaupasa valittin suruadressia, ni piti välisä käyä tekkee muita ostoksia, ku silimät sumeni... jos minusta tuntu raskaalle, ni sitä lähheisten surua ei voi käsittää ku semmone, joka o samasa tilanteesa ollu, moon aina sanonu, että ei maalimasa oo luonnottomampaa, ku saattaa maan povveen oma lapsi. Toivon kovasti voimia kaikille, jokka siihen tilanteesee o joutunu.


Kun loistat tähtenä iltataivaan, 
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan
Sun tähteäs kirkasta seurataan.




Jannen muistoa kunnioittaen...