keskiviikko 29. elokuuta 2018

Kesätohinoita...

Kylläpä meitä on säät tänä kesänä helliny, en muista toista näin komiaa kessää. Töisä se kyllä kesä vierähti ja välisä viikonloput köökisä, se vaa on nii mukavaa vastapainua toimistotöille. Kesälommaa oon pitäny pari viikon pätkää ja loput sitte lötkötellään palamujen alla marraskuun viimojen aikaan. Mutta köökituotoksia, kesähä o juhulien aikaa...


Hääkakkuja tuoreilla mansikoilla ja sitruunamoussella... Mukana glutteeniton, maijoton ja liivatteeton kakku sammoilla makkuilla ja vielä vadelmaleivos mansikka-allergiselle.



Hääkakut makkuina mustikka ja vanilija, kuorrutus tuorejuusto-kermaseos...



Ristiäiskakkua pikkumiehelle, täsäki mustikka-ajan kunniaksi mustikka ja vanilija...
popseisa sen sijjaan minttu ja suklaa.
 


Ystävä juhulisti pienesti pyöreitä ja joskus käyessään oon tarjonnu kahavin kaverina mansikkaleivoksia, ni pyysi niitä kahavin kansa tarjottavaksi, no teinhä mää...

Kevvään korvalla lupasin työkavereille, että kuha mansikka-aika koittaa, ni teen mansikkakakun niille. Sitä ehittiin jo kysellä ja ku oon sanani mittane naine (molempii suuntii) ni pitihä se sitte tehä. Sen verran sävelsin, että tein sen samalla lailla ku nuo leivokset, että ei siis normi kakkupohojaan. Pakko sanua, että oli iha älyttömän herkullista, meijän virastomestariki melekeen lautasen nuoli ja sano, että parasta kakkua ikinä 💓

Ystävän mies täytti pyöreitä, mää sain köökivastuun. Mutta mun kuvasaalis oli köyhä, ei vaa ehtiny kiireesä hommatesa. Nuin nelijällekymmenelle tein ylikypsää possua valakosipulikermapottujen kansa, leivoin saaristolaislimppua ja potturieskaa, levitteeksi persijalevitettä. Sitte oli sallaattia ja sille tein sinappikastikkeen, lihan kaveriksi vielä marinoitua punasipulia. 

Jäläkkäriksi vadelmakermakakkua tumma suklaa- ja sitruunamousseilla ja leipasinpa vielä makiaksi kahen suklaan amerikkalaisia suklaahippukeksejä. Sielä oli ehtosa emäntä järkänny isännälle kunnon billeet, ulukona oli mahtava telttaviritys, elävää mussiikkiaki oli tarijolla ja kokki köökisä, ilimaki mitä loistavin, mikäs siinä oli juhuliesa.

Pikkusen rinsessan ensimmäiseen juhulaan tein tämmöset koristeet, siinä ne saa 
kuivahtaa kunnes juhulien aika koittaa...

Semmosia tällä kertaa, syksy se painaa päälle, ei voi mittää, mutta tännää o vielä näilläki korkeuksilla ollu reilu 20 astetta lämmintä. Puutki on vielä ihan vihireitä, mutta eihä se oo ku hetki ja väri vaihtuu, surkeus sentää. Mutta eihä se auta ku kestää se, onneksi marraskuinen reissu vähä katkasee tätä synkintä aikaa. 

Taas lähetän sinne etelään niitä erityisterveisiä ja muillekki kiitos käynnistä ja varsinki kiitos jos tänne loppuun asti jaksoit selata!



4 kommenttia:

  1. Näitä sun päivityksiä on aina niin kiva lukea, vaikka hikihän (ja vesi kielelle) tässä taas tuli lukiessa mitä kaikkea olet ehtinyt touhuta!! Olit ajatuksissa kun siinä teidän nurkissa ajeltiin, mutta tällä kertaa vaan kiirellä jatkettiin matkaa ylöspäin! Mukavaa syksyä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne, sitä sammaa teijänki poppoolle! Ja voi ku oisitta pysähtynneet, ni oisinha mää kahavit teille keittäny, muistappa seuraavalla kerralla :)

      Poista
  2. Tuotteita tulee kuin turkinhihasta, täydellisiä ja uniikkeja! Minä ällistelen sitä työmäärää mikä niihin sisältyy. Tuntuu, että meidän välinen sukupolvien kuilu on jo jonkinlainen järvi, jonka vastarantaa ei näy. Taitaa olla niin, että tällä rannalla ikääntyminen on niin vauhdikasta, ettei tämä joutilaan aika oikein riitä edes maailmanmenon sivustaseuraamiseen. Mutta vielä on ilo seurata nuorempien kuulumisia ja aikaansaannoksia!
    Voimia valon vähenemiseen, et taida koskaan siihen tottua. Mutta siihen voit vielä luottaa, että se valo palautuu ikiaikaisen aikataulunsa mukaan, vaikka lämpötilat onkin sotkettu aivan käsittämättömällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisse <3 Nää se jaksat vielä mun höpinöitä käyä lukemasa, kiitos siitä!

      Kyllä se tosiaan erräänki tunnin vaatii, ennen ku tuotos o valamis. Ylleensä ihimiset sen ossaa aatellakki, että hommaa siinä on, mutta on niitäki, jokka kuvittellee, että siitä ne syntyy sormia napsauttamalla...

      Nyt nää saat kuulostaan sille, niinku oisit Tyrannosaurus Rexin kansa kasvanu ripirinnan :D Kieltämättä ku nivelrikkosta polovia kolottaa ja selekää pakottaa, ni sille se tuntuu ittestäki :(

      Ei siihe pimiään totu, ei nii millään, ihimettelen ku ihimiset hihkuu syksyn tulua, siinä ei oo kyllä mittään mahtavaa. Mutta on siitä tähänki asti selevitty ja siitä me selevitään nyttenki, noustaan kuule Lisse niinku se kuulusa Fenix-lintu sieltä tuhkasta :D Tsemppiä meille ja pietään lippu korkialla!

      Ja jos nää Lisse oot Facebookisa, ni eti mut sieltä kässiin, ollaa me jo nii monta vuotta täälä blogisa raatailtu, että voijjaan me kaveriksikki alakaa *peukku*

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!